Virallinen nimi | Villahaan Kuuno "Kuuno" | Säkäkorkeus, väri | 158cm, musta |
Rekisterinumero | VH16-018-2030 | Koulutustaso, laji | Vaativa B, kouluratsastus |
Syntymäaika, ikä | 10.07.2016 ![]() |
Omistaja | Melina VRL-11408, Runoratsut |
Rotu, sukupuoli | Suomenhevonen, ori | Kasvattaja | Villahaka |
Historiaa: Villahaan Kuuno on jo kymmenes hevonen, jonka ostin ystävältäni Upelta yhteistyötallistamme Villahaasta. Kuunon suvussa on sekä tuttuja että itselleni tuntemattomampia hevosia, ja suurin syy joka ajoi Kuunon ostoon, oli sen emä Haavelaakson Kanerva. Kun vaapu myi kisauransa päättäneitä haavelaaksolaisia, pohdin pitkään Kanervan ja Kerkon välillä, päätyen lopulta Kerkkoon. Kanerva päätyi sattumalta Upen omistukseen, ja kun tilaisuus koitti, halusin tammasta ehdottomasti yhden varsan omaan talliini kasvamaan. Kuten aina, kaikki suvut jotka pitävät sisällään haavelaaksolaisia, ovat hurjan epätasaisia ja mielenkiintoisia. Uppe oli valinnut kasvattimyyntiinsä Kanervan sulhaseksi Fiktion Kalevan, jonka senkin suvusta löytyy mielenkiintoisia hevosia. Ehdottomia suosikkejani isän puolelta ovat Miljan omistuksessa ollut Ulapan Kalliorokko, ja tutut ja turvalliset Jalmari Luned, Sananlasku ja Vinkas, jotka tosin jo löytyvät monen omistamani hevosen sukutaulusta. Kaikkiaan Kuuno on kuitenkin hykerryttävän ihana yhdistelmä uutta ja vanhaa, ja eroaa melkoisesti aikaisemmista Villahaasta ostamistani lyhytsukuisista hevosista.
Kuuno on oikea vanhan ajan herrasmies. Se on yksi tallin helppohoitoisimpia hevosia, ja takkuisen, mustan tukan alta kurkistelevat aina ystävälliset ja lempeät silmät. Kuuno ei ole hevosia jotka juoksevat tarhasta hakiessa vastaan, mutta sen ei tulisi mieleenkään lähteä karkuun, vaan Kuuno odottaa rauhallisesti, kun pujotat riimun sen päähän ja talutat orin perässäsi talliin. Hoidettaessa Kuuno seisoo kärsivällisesti paikallaan, eivätkä mitkään hoitotoimenpiteet tuota sen kanssa ongelmia. Orin voi hoitaa niin vapaana karsinassa kuin riimunnaru kädessä tallin pihassa, eikä se häiriinny ympäristön hälinästä. Kavioita puhdistaessa ja suitsiessa Kuuno tuntuu tosin unohtuvan toisinaan omiin ajatuksiinsa, ja sitä saa pyytää muutamaan otteeseen nostamaan jalkansa tai avaamaan suunsa kuolaimia varten.
Ratsuna Kuuno on todella osaava, kuten vanhempansakin. Olen päässyt tottumaan siihen, että rauhalliset hevoset ovat usein myös ratsuina luokkaa pystyynkuollut, mutta sama ei päde Kuunoon. Ori etenee suurin, reippain askelin omalla moottorillaan, ja useimmiten sitä joutuu jopa hieman pidättelemään. Kuunolla on todella suuret ja lennokkaat liikkeet, mutta kun niihin tottuu, selässä on uskomattoman mukavaa istua. Kuuno vaatii silti selkäänsä osaavan ratsastajan, sillä lempeä ori on toisinaan hieman anteeksiantamaton, mikäli sitä kiskaisee suusta tai antaa ristiriitaisia apuja. Muutoin Kuuno ohjautuukin parhaiten istunnan avulla, ja olen innostunut harjoittelemaan sen kanssa usein myöskin maastakäsittelytaitoja ja pelkän riimun kanssa ratsastusta riimunnaru kaulalla.
Maastossakin Kuuno on varma hevonen, mutta koska kyseessä on kuitenkin ori, en ole lähtenyt sen kanssa metsäreiteille ilman satulaa. Ori toimii kuitenkin luotettavana ratsuna sekä yksin että ryhmässä, ja se tuntuu nauttivan täysin rinnoin päästessään purkamaan energiaa pelloilla laukkaamiseen. Kaikkiaan Kuuno on todella kiva ja näyttävä hevonen, jonka kanssa niitämme toivottavasti yhtä mainittavaa menestystä, kuin ensimmäisen Villahaasta ostamani hevosen, Halinan, kanssa.
i. Fiktion Kaleva m, 159cm KTK-II, Jälk. C |
ii. Ulapan Kalliorikko klm, 163cm Ch, KTK-II, KRJ-I |
iii. K.B. Hukan Hurma m, 170cm |
iie. Tähtitanssi rt sabino, 154cm, KRJ-III, Jälk. C |
||
ie. Fiktion Valkia vprt, 153cm KTK-III, KRJ-I, YLA1, SLA-I, SV-III |
iei. Jalmari Luned vprt, 155cm, VIR MVA Ch, KTK-I |
|
iee. Fiktion Veela rt, 152cm, KRJ-II, YLA2, SV-I |
||
e. Haavelaakson Kanerva rn, 158cm KTK-II, KRJ-I |
ei. Haavelaakson Hallava rt, 161cm KTK-III, KRJ-I |
eii. Sumuseinän Kuriton rt, 159cm, KRJ-III |
eie. Heinämäen Lumikki rt, 154cm, VIR MVA Ch, KTK-II |
||
ee. Haavelaakson Kerttuli rn, 144cm Ch, KTK-II, KRJ-I, SLA-I* |
eei. Villahaan Leimu m, 155cm, Ch, KTK-II, KRJ-I |
|
eee. Haavelaakson Misteli rn, 145cm, Ch, KTK-II, KRJ-I, SLA-I |
Syntymäaika | Skp. Nimi | Saavutukset | Emä | Omistaja |
12.12.2017 | o. Villahaan Klaus | KTK-kelp. | Fiktion Sametti | Kujelma |
10.07.2017 | o. Runon Kauno | KTK-II, SV-II | Harmonian Tipu | Runoratsut |
01.12.2016 | o. Runon Kosti | KTK-III, SV-II | Fiktion Kuulilja | Varjolaakso |
40 KRJ-sijoitusta
14.09.2016 KRJ, Vehkakorpi, Vaativa B, 2/40 16.09.2016 KRJ, Vehkakorpi, Vaativa B, 5/40 18.09.2016 KRJ, Vehkakorpi, Vaativa B, 4/40 01.10.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 2/40 02.10.2016 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/40 04.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo A, 5/40 04.10.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 4/40 04.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 3/30 05.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 1/30 05.10.2016 KRJ, Fiktio, Vaativa B, 4/40 05.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 4/30 06.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo A, 4/40 07.10.2016 KRJ, Fiktio, Helppo A, 3/40 07.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 2/30 07.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/30 08.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/30 09.10.2016 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 1/40 09.10.2016 KRJ, Runoratsut, Helppo A, 4/40 10.10.2016 KRJ, Runoratsut, Vaativa B, 5/40 11.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 2/40 |
14.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 2/30 15.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 2/40 15.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/30 17.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 3/30 18.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 3/30 20.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 5/30 20.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 5/30 20.10.2016 KRJ, Heljävirta, Vaativa B, 2/30 20.10.2016 KRJ, Mörkövaara, Vaativa B, 1/40 21.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 3/40 22.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 1/40 23.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 3/30 23.10.2016 KRJ, Kuuralehto, Vaativa B, 1/40 24.10.2016 KRJ, Kuuralehto, Vaativa B, 1/40 24.10.2016 KRJ, Wayward Dressage, Vaativa B, 1/30 24.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 6/40 27.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 6/40 28.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 4/40 29.10.2016 KRJ, Hortensia, Helppo A, 1/40 30.10.2016 KRJ, Kuuralehto, Vaativa B, 1/40 |
Näyttelytulokset
30.06.2017 (NJ) Overload, irtoSERT, päätuomari: Kati 29.06.2017 (NJ) Adina, SA, päätuomari: Vibaja 21.06.2017 (NJ) Hortensia, SA, päätuomari: Jannica |
17. kesäkuuta 2017 - Päiväkirjamerkintä: tilannekatsausta
Kuuno tuntuu olevan tämän hetken listaykkönen, kun katselen pitkäsukuisia hevosiani. Sillä on ihan mahdottoman mielenkiintoinen suku, ja laajempaa sukuselvitystä tehdessäni oli hauska huomata, miten pitkälle Villahaan juuret ulottuvat: yksi emän puolen sukulinjoista johtaa jopa seitsemän polven taakse mainittavaan Villahaan kantahevoseen, Lystin Elmaan. Törmään pitkäsukuisten kanssa kuitenkin siihen iänikuiseen ongelmaan, kun tulevia jälkipolvia suunnitellessani otan kohtuuttoman paljon stressiä sopivan puolison valinnasta. Mikään ei tunnu sopivalta. Ajattelin heittäytyä Kuunon kohdalla kuitenkin hurjaksi, sillä haluan siitä vielä ehdottomasti yhden mustan orivarsan, jonka ajattelin ristiä Runon Kaunoksi. Valitsin tämänhetkisellä mututuntumalla yhdistelmän emäehdokkaaksi Harmonian Tipun, enkä osaa edes itse perustella, miksi päädyin valintaan. Miksi pitkäsukuisten kasvattaminen on niin vaikeaa?
Kunhan Kauno-varsa saadaan maailmaan ja kisakentille, Kuuno alkaisi olla valmiina perinteeksi muodostuneelle laatiskierrokselle. Olemme kierrelleet kantakirjauksen ja varsa-arvostelujen jälkeen varovasti haistellen erinäisiä näyttelyitä, yrittäen kerätä tarvittavaa määrää sertejä näyttelyarvonimiä varten. Pari ensimmäistä näyttelytuomaria on määrittänyt Kuunon sertin arvoiseksi, ja ellei sertejä ala muutaman kokeilun jälkeen kuulua, taidamme jättää leikin kesken. Onhan Kuuno jo vanhempien kantakirjaustulosten oikeuttamana päässyt kirjoihin ja kansiin, ja vieläpä II-palkinnolle.
Innostuin kokoamaan Kuunolle laajemman sukutaulun näpertelyn ohella ikioman varustekaapin. Tokihan värikäs varustekaappi piristää sivuja, mutta taustalla on myös ajatus huippupisteiden kahmimisesta Suomenhevosten rotulaatuarvostelussa. Olisi mahtavaa saavuttaa Kuunon kanssa ensimmäisenä omistamanani hevosena SLA-I* palkinto, mutta katsotaan nyt rauhassa, mihin asti rahkeet riittävät. Joka tapauksessa Kuunon kanssa olisi ajatuksena kiertää loppuvuoden aikana KRJL, SLA ja kenties YLA, joiden jälkeen meriittirivi alkaisikin jo olla melko huikeaa luokkaa.
18. joulukuuta 2016 - Kasvattien kouluvalmennus Villahaassa (kutsu)
Lähdin valmennukseen intoa ja tarmoa puhkuen, sillä kyseessä oli tärkeä päivä minulle ja Kuunolle; valmistauduimmehan sentään jo vähin erin kouluratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Tätä koskien meillä, tai minulla, olikin mielessä kovat ja ruusukehuuruiset tavoitteet ensivuodelle, eikä koskaan voisi olla liian aikaista aloittaa laukanvaihtojen ja taivutusten täydellisyyden hiomista. Tokihan meillä oli Kuunon kanssa jo vankka, yhteinen kokemus taustalla, sillä Kuuno kahmi kouluradoilta sijoituksia hurjaa vauhtia ja orin varsinainen kisaurakin oli päättynyt jo jokin aika sitten.
Olin niin uppoutuneena ajatuksiini koko ajomatkan ajan, että kun navigaattorini heläytti ilmoille viimeisen käännöksen ennen lopullista määränpäätä, minun piti oikein skarpata ja keskittää ajatukset auton turvalliseen parkkeeraamiseen – naiset? Villahaan luminen piha oli yhtä upea kuin aina ennenkin, ja voisin jopa väittää Upen ylittäneen itsensä tänä jouluna! Pienet talvivalot tuikkivat puissa ja lyhdyt valaisivat tallin nurkkia ja ovenpieliä. Siellä täällä oli havuja ja kauralyhteitä, ja voisin jopa vannoa, että näin punaisen tonttulakin vilahtavat taustapeilistä, ja kuulin kulkusten kilinän...
Upen kommentti valmennuksesta: "Villahaan kouluvalmennuspäivän toinen ryhmä työskenteli laukanvaihtojen ja ravitaivusten merkeissä. Käytimme treenissä hyväksemme keskihalkaisijaa ja kokorataleikkaata, jotka mahdollistivat samaan aikaan sekä hevosen ylläpitämisen suorassa että laukanvaihdot. Keskihalkaisijalta ratsukot tekivät alkutunnista myös raviväistöjä uralle ja uralta halkaisijalle. Näyttävä, mutta alkuverryttelyissä aivan liian tarmokas Kuuno kävi ylikierroksilla vielä raviväistöjenkin aikana, mutta työskentelyynne alkoi pikkuhiljaa treenin edetessä löytyä tasapainoisempi ote. Kun sain sinut rentoutumaan selässä, unohtamaan varsinaisen pidättämisen ja keskittymään enemmän esimerkiksi väistäviin apuihin kuin vauhdinsäätelyyn, orikin malttoi mielensä. Sama päti laukanvaihtoihin, joissa ori muuttui toisto toiston perään vain sulavammaksi sinun keskittyessä vaihtoihin sen sijaan, että olisit keskittänyt energian hevosen pidättämiseen. Kuuno valloitti joka tapauksessa jälleen allekirjoittaneen sydämestä yhden uuden kolosen!"
Valmennuksen jälkeen oloni oli energinen, sillä olimme saaneet Upen valmennuksessa uuden näkökulman tekemiseemme ja pari hyvää käytännön vinkkiä Kuunon kanssa etenemiseen. Kaikkiaan valmennus sujui mielestäni hyvin ja sain laskeutua ylpeänä uljaan mustani satulasta. Olimme sopineet Upen kanssa ilmoittautumisen yhteydessä hieman pidemmästä visiitistä Suomen halki johtavan ajomatkani vuoksi, ja niinpä sain jäädä puimaan vielä pieniä yksityiskohtia ja muita ajankohtaisia juoruja vieraanvaraisen ystävätallin emännän kanssa saunanlauteille ja glögilasillisen ääreen. Seuraavana päivänä suunnittelimme käyvämme vielä vauhdikkaassa pakkasmaastossa, jonka jälkeen lastaisin Kuunon autoon ja köröttelisin kotiin.
Kuunon varusteiden väri on punainen. Kiitos tarvikkeista Equestrian PRO!